Paraisten kaupunki hakee hanketyöntekijä 50% työ-ajalle hankkeelle ”Asuttavuus Paraisten saarilla” -hankkeelle ajalle 1.10.2024-31.10.2025.

Asuttavuus Paraisten saarilla -hankkeessa tehdään neljä asuttavuusanalyysiä Paraisten saaristoalueella; Nauvossa, Korppoossa, Houtskarissa ja Iniössä. Asuttavuusanalyysit tehdään saaristolaisten toimesta, ja työ on jo aloitettu joillakin näistä saarista. Saarten asuttavuusanalyysejä varten on kehitetty työkalu. Työkalua kehittää ja hallinnoi Åbo Akademin yliopiston saaristoinstituutti, joka on myös laatinut käsikirjan ja toimii hankkeessa neuvonantajana.

Menetelmä perustuu siihen, että saaristolaiset itse ovat asiantuntijoita: jokaisella pääsaarella muodostetaan, koulutetaan ja tuetaan kansalaistieteellisiä ryhmiä analyysin suorittamisessa, jolloin saadaan tarkkaa tietoa, jota kylät ja saaret eivät muuten saa. Hanke toteutetaan Saaristomeren Unescon biosfäärialueen yhteydessä. Kaikki paikalliset yhdistykset, asukkaat ja osa-aikaiset asukkaat ovat tervetulleita mukaan hankkeeseen. Hanketyöntekijän lisäksi projektiryhmään kuuluvat päävastuussa oleva projektipäälikkö omine vastuualueineen, paikalliset saari-tukihenkilöt ja tukihenkilöitä muista osallistuvasta organisaatiosta.

Hanketyöntekijä tukee ja ohjaa yhdessä projektipäällikön kanssa paikallisia asuttavuusanalyysejä. Työhön kuuluu muun muassa paikallisten tapaamisten järjestäminen, tilastotiedon kerääminen, tietojen kerääminen kyselylomakkeilla ja analyysien kokoaminen.

Haemme henkilöä, jolla on tehtävään soveltuva tutkinto, ja sopivaa työkokemusta, sekä hyvä kielitaito (ruotsi ja suomi). Kokemus hanketyöstä katsotaan eduksi. Työ edellyttää itsenäistä työskentelyä, joustavuutta, hyviä ihmissuhdetaitoja ja hyvää paikallistuntemusta. Toimisto sijaitsee Saaristokeskus Korpoströmissä, mutta työ vaatii liikkumista koko Paraisten kaupungin alueella ja edellyttää ajokorttia ja mahdollisuus käyttää omaa autoa. Etätyöskentely on mahdollista.

Kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen toimitetaan Paraisten kaupungille 1 elokuuta 2024 klo 15 mennessä. 15.00. Lähetä hakemus sähköpostitse osoitteeseen parainen@parainen.fi ja kopio osoitteeseen katja.bonnevier@parainen.fi.

Lisätietoja antaa biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier, puh. 040 356 2655.