Kysy tutkijalta

Saaristomeren biosfäärialue järjesti vuoden 2025 aikana Saaristomeren teemavuotta yhdessä Åbo Akademin ja Turun yliopiston kanssa. Voit lukea lisää hankkeesta täältä. Yksi teemavuoden kampanjoista oli ”Ask a Scientist”, jonka tavoitteena oli tuoda tutkijat ja yleisö lähemmäksi toisiaan. Tapahtumissa ja verkkosivuillamme yleisö pystyi esittämään kysymyksiä, jotka välitimme asiantuntijoille. Näin saatiin luotettavia vastauksia, jotka perustuvat uusimpaan tieteelliseen tietoon Saaristomerestä ja Itämerestä. Saimme kysymyksiä niin lapsilta, nuorilta kuin aikuisiltakin. Kaikki vuoden aikana vastatut kysymykset on julkaistu tällä sivulla.

Kampanja jatkuu, ja voit esittää oman kysymyksesi Saaristomerestä tämän lomakkeen kautta. Julkaisemme tutkijoiden vastaukset neljä kertaa vuodessa tällä sivulla.

Kala

Onko hauki vähentynyt Saaristomerellä 2000-luvulla ja jos niin miksi?

Ja missä biotoopeissa? – pyydän tarkempaa vastausta kuin ’rehevöityminen ja ilmastonmuutos’

Sekä haukien määrä että koko ovat pienentyneet ympäri Itämerta, ja myös Saaristomerellä haukikanta on taantunut viime vuosikymmenten aikana. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu kutualueiden vähenemisen ja heikkenemisen takia. Ongelman ratkaisua mutkistaa sekä mahdollisten eri tekijöiden määrä, että hauen oma ekologia: Itämeressä noin puolet hauista kutevat merilahdissa, ja puolet vaeltavat merestä kutemaan niihin jokisuistoihin, soihin, ja järviin, joissa ne itse syntyivät. Koska makeaan veteen vaeltavat hauet palaavat aina samoihin kutupaikkoihin, ja meressä kutevat hauet eivät vaella pitkiä matkoja habitaattien välillä, yhden merellisen kutualueen häviäminen voi katkaista muiden alueiden välisen yhteyden täysin, mikä heikentää populaatioiden kykyä uusiutua naapuripopulaatioiden avulla.

Rehevöityminen on yksi suuri syy kutualueiden laadun huononemiseen: kun vesi rehevöityy, pohjakasvillisuus heikkenee, mikä huonontaa haukien kutemisolosuhteita, sekä poikasten selviytymistä. Näkyvyyden huononeminen rehevöitymisen seurauksena vaikuttaa myös negatiivisesti hauen saalistamiseen, mikä taas johtaa siihen, että hauella on vähemmän resursseja jakaa selviytymisen ja lisääntymisen välillä. Näiden lisäksi esimerkiksi lämpeneminen tai veden hapettomuus rehevöitymisen seurauksena voivat vaikuttaa negatiivisesti lisääntymiseen.

Rannikkoalueiden rakennus- ja kehitysprojektit ovat toinen konkreettinen syy, sillä ne vähentävät mahdollisten kutualueiden määrää, ja sekä huonontavat rannikkovesien laatua yleisesti.

Max Tallberg, projektitutkija, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö

Onko simppu minkään eläimen luontaista ravintoa?

”Simppu”, voi Saaristomerellä viitata jopa neljään eri lajiin: isosimppuun, härkäsimppuun, piikkisimppuun, tai kivisimppuun. Helpoiten joutuu saaliiksi matalissa makeammissa rantavesissä asuva vain noin 6-10 cm pitkä kivisimppu, jota saalistaa petokalat, kuten ahvenet ja hauet, kuin myös linnut, esimerkiksi haikarat. Muut simput elävät syvemmissä vesissä, ja ovat kookkaampia. Piikkisimppu on noin 10-15 cm kokoinen, ja elää levävyöhykkeen alareunassa. Sekä isosimppu että härkäsimppu voivat elää jopa monen kymmenen metrin syvyydessä, ja saattavat saavuttaa lähes 30 cm pituuden. Suurempien simppulajien mäti ja poikaset saattavat joutua muiden saaliiksi, kunhan saalistajat pääsevät niihin käsiksi (tai eväiksi) niitä vartioivien urossimppujen ohi. Aikuisia simppuja saalistavat periaatteessa vain harmaahylkeet, norpat, ja isoimpia simppuja lukuun ottamatta myös jossain määrin merimetsot.

Max Tallberg, projektitutkija, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö

Voiko Itämeressä elää makrilleja?

Makrilli on pääsääntöisesti täysin merellinen kala, eikä Itämeren murtovesissä viihdy kauaa. Atlantin itärannikoilta sen löytää Pohjois-Afrikasta aina Norjan pohjoiskärkeen asti, mutta välillä se kuitenkin vierailee Itämeressä: Ruotsin eteläisillä rannikoilla se on melko tavallinen vieras, ja jopa Öölannin rannikkovesissä sitä nähdään suhteellisen säännöllisesti. Suomen melko makeissa vesissä makrilli on kuitenkin jäänyt verkkoihin vain joitakin kertoja.

Voisiko makrilli kuitenkin teoreettisesti vakiintua ja lisääntyä Itämeressäkin? Mitä todennäköisimmin ei, sillä suhteellisen pienetkin suolaisuuserot voivat asettaa suuria haasteita kaloille, varsinkin niiden haavoittuvaisissa varhaisissa elämänvaiheissa. Suurin osa merellisistä kalalajeista, jotka löytyvät Itämerestä, ovat rajoittuneet Ruotsin ja Tanskan välisiin salmiin, missä suolaisuus on vielä suhteellisen korkealla. Vielä peremmällä Itämeressä asuvat merelliset lajit ovat erikoistuneet Itämeren ainutlaatuisiin olosuhteisiin (esim. silakka ja turska), mikä vie oman aikansa, ja Itämeren nykyinen makeutuminen vain nostaa sopeutumisen kynnystä. Täten makrilli jää todennäköisesti vain vieraaksi myös tulevaisuudessakin.

Max Tallberg, projektitutkija, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö

Minkä suolapitoisuuden turska tarvitsee lisääntyäkseen?

Jotta turskan mätimunat pysyisivät vesipatsaassa, niiden suolapitoisuuden oletetaan yleensä olevan vähintään 11 promillea, mutta myös happipitoisuuden on oltava hyvä.

Martin Snickars, vanhempi yliopistonlehtori, ympäristö- ja meribiologia, Åbo Akademi

Ympäristö

Mikä olisi ympäristön kannalta järkevin tapa korjata ruokoa?

Ruokoa tarvitaan nimittäin uusiutuvana raaka-aineena. Ruoko lisääntyy ja leviää. Vassen sprider sig allt mer. Jos sitä ei niitetä (korjata), se kaatuu pohjaan ja edistää sitoutuneiden ravinteiden (N, P) vapautumista takaisin veteen – samalla prosessissa vapautuu myös metaania.

Hei, kiitos hyvästä kysymyksestä. Ympäristön kannalta järkevin tapa korjata ruokoa perustuu huolelliseen suunnitteluun. Järviruo´on niiton tarve ja toteutus on tärkeää aina arvioida alue kohtaisesti.

Järviruo’on niittoa ja korjuuta suunniteltaessa on tärkeää määrittää:

Missä niitetään – vedessä vai maalla kasvavaa ruokoa? Onko alueella luonnonsuojeluarvoja tai muuta, mikä on otettava huomioon?
Milloin niitetään – mihin ruokoa olisi keruun jälkeen tarkoitus käyttää? Mihin niitolla pyritään?
Miksi niitetään – mikä on niiton tavoite: ravinteiden poisto, elinympäristön kunnostus vai esimerkiksi materiaalin hyödyntäminen?

Ruovikoiden niiton ohjeistukset vaihtelevat niiton syyn, ajankohdan ja jatkokäyttötarkoituksen mukaan. Ruoko on tärkeä elinympäristö monille lajeille, toimii hiilen sitojana, suojaa eroosiolta ja ravinnevalumilta puskurivyöhykkeenä. Siksi niitto ja korjuu tulee aina arvioida alueellisesti.
Tässä kannattaa käyttää ympäristövironomaisia apuna kuten oman alueen ELY-keskusta tai kuntaa.
Ympäristön kannalta mosaiikkimaiset ruokoalueet ovat suositeltavia. Tämä tarkoittaa, että niitettäessä osa alueesta voidaan jättää niittämättä esimerkiksi linnuston tai eroosiosuojan vuoksi.

Niiton ja keruun tavoitteiden määrittely on keskeistä. Jos tavoitteena on esimeikiksi ravinteiden poisto niin ruo’on kasvua ei haluta tyrehdyttää, vaan mahdollistaa sen korjuu ja jatkokäyttö pitkällä aikavälillä. Tällöin rotaatiomallinen niitto, jossa pidetään välivuosia, voi olla järkevää.
Ravinteita kertyy ruokoon eniten kesäaikaan, mutta ajoituksessa tulee huomioida myös luontoarvot, kuten lintujen pesimäkausi. Niitoissa ja keruissa olisi myös hyvä olla häiritsemättä maanpintaa tai veden pohjaa tarpeettomasti, mikä kannattaa ottaa huomioon niitto- ja keruukoneiden valinnassa.

BalticReed-hanke julkaisee tänä vuonna ekologisen oppaan, joka ohjeistaa järviruo’on niiton ja keruun suunnittelua eri alueilla. Oppaan tavoitteena on tukea ympäristön kannalta kestävää niittoa ja ruo´on jatkokäyttöä.
📚 Lisätietoa järviruo’on niitosta, hyödyntämisestä ja hankkeista löytyy myös ELY-keskuksen ruoko-sivustolta.Med tanke på miljön är mosaikaktiga vassområden att rekommendera.

Michelle Kozlova, Koordinaattori, BalticReed-hanke, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Matalissa lahdissa on paljon ahvenruohoa (merisätkintä). Onko jotain, mitä voisi tehdä niiden vähentämiseksi?

Vastauksena kysymykseesi totean, että vesikasvillisuutta ei yleensä pidä yrittää vähentää matalissa lahdissa. Ruovikkoa voi tarvittaessa leikata, mutta vedenalainen kasvillisuus on jätettävä rauhaan.

Martin Snickars, vanhempi yliopistonlehtori, ympäristö- ja meribiologia, Åbo Akademi

Onko Saaristomeren pelastamiseksi vielä toivoa?

Sanoisin, että on, mutta tarvitaan tutkimusta, toimia ja resursseja.

Martin Snickars, vanhempi yliopistonlehtori, ympäristö- ja meribiologia, Åbo Akademi

Voivatko merensuojelualueet estää lajien sukupuuttoon kuolemisen?

Merensuojelualueet voivat estää lajien sukupuuttoon kuolemisen, jos ne sijoitetaan oikein ja niiden suojelua valvotaan tehokkaasti. Jos lajia todella uhkaa sukupuutto, tarvitaan tietenkin myös muita toimenpiteitä, mutta suojelualueet voivat olla osa suojelua.

Martin Snickars, vanhempi yliopistonlehtori, ympäristö- ja meribiologia, Åbo Akademi

Paljonko roskaa on meressä?

Roskan kokonaismäärää meressä on hyvin vaikea arvioida. Roskan kokonaismäärää meressä on hyvin vaikea arvioida. Eniten tietoa meillä on merenrannoille kertyvistä roskista, koska niitä on seurattu monella eri paikkakunnalla jo yli vuosikymmenen ajan. Esimerkiksi vuosina 2017-2022 rantaroskien määrä seurantarannoilla vaihteli välillä 4,5-34 kpl / 100m rantaa, mutta nämä määrät kertovat vain seurantakertojen välillä kertyvistä roskamääristä, eikä meressä pysyvästi olevista roskista. Ja rannalla olevat roskat eivät toki vielä ole päätyneet mereen, vaikka osa niistä voikin sinne lopulta päätyä.

Merenpohjalle vajonneiden roskien määrä vaihtelee Suomen merialueilla alustavien seurantatulosten (2021-2025) mukaan suuresti alueesta riippuen (0,4-305 kpl / km²). Seuranta on kuitenkin hyvin paikoittaista, joten on käytännössä mahdotonta arvioida, paljonko erikokoista roskaa meressä kokonaisuudessaan on.

Sanna Suikkanen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus (Syke), meri- ja vesiratkaisut

Miten meren voi puhdistaa?

Paras keino on ehkäistä roskan päätyminen mereen eli puuttua roskan lähteisiin maalla ja merellä. Jo mereen päätynyttä roskaa voi poistaa haraamalla (esim. hylättyjä kalaverkkoja yms.) ja pinnalla kelluvaa roskaa voi kerätä puomeilla ja poistaa. Mutta vesipatsaassa pinnan ja pohjan välillä kelluvaa roskaa on erittäin vaikeaa poistaa.

Maiju Lehtiniemi, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus (Syke), meri- ja vesiratkaisut

Yhteiskunta, geologia & historia

Miksi suuret alukset saavat edelleen päästää käymäläjätettä / harmaata vettä mereen?

Lyhyt vastaus on: koska kukaan ei ole kieltänyt sitä. Mutta sääntöjä tiukennetaan jatkuvasti.

Merenkulussa on perinteisesti pyritty säätämään asioita maailmanlaajuisesti, koska alukset liikkuvat maailmanlaajuisesti ja koska käytännössä olisi vaikeaa noudattaa määräyksiä, jos säännöt vaihtelisivat maasta toiseen. Tämän perinteen perusteella on myös joitakin oikeudellisia (merilainsäädännöllisiä) rajoituksia sille, miten paljon valtiot voivat säännellä niiden vesillä liikkuvia ulkomaisia aluksia. Erityisesti ulompien merialueiden (talousvyöhykkeiden) ja aluksella olevia erikoisvarusteita koskevien vaatimusten osalta on olemassa merilainsäädännöllisiä rajoituksia, joiden mukaan rannikkovaltiot eivät voi vaatia enempää kuin mitä Yhdistyneiden Kansakuntien merenkulkujärjestössä (IMO) on maailmanlaajuisesti sovittu.

Itämeri on erityisen herkkä meri, minkä myös IMO on todennut, ja MARPOL-yleissopimuksessa on useita maailmanlaajuisia sääntöjä, jotka asettavat Itämerellä tiukempia päästövaatimuksia kuin mitä sovelletaan maailmanlaajuisesti. Näitä ovat mm. öljyvuodot, kiinteät jätteet ja ilmansaasteet.

Itämeren erityinen ympäristöongelma on rehevöityminen, mikä tarkoittaa, että meriympäristö saa liikaa ravinteita ulkopuolelta. Tämä ei ole ympäristöongelma maailman suurissa valtamerissä, minkä vuoksi Itämeren maissa ei ole perinteisesti ymmärretty globaalissa yhteydessä, että käymälä- ja harmaiden vesien päästöjä koskevat tiukat säännöt ovat tarpeen. Yleinen maailmanlaajuinen kielto on kieltänyt käymäläjätteen päästämisen lähemmäksi kuin 12 meripeninkulman päähän rannasta, mutta poikkeuksena ovat hienojakoiset ja desinfioidut jätteet, jotka päästetään lähemmäksi kuin 3 meripeninkulman päähän rannasta.

Vuonna 2011 Itämeren valtioiden aloitteesta sovittiin, että Itämerestä tehdään erityisalue myös käymäläjätteelle. Vuonna 2021 voimaan tulleet tiukemmat säännöt koskivat vain matkustaja-alusten käymäläjätettä, sillä matkustaja-alukset tuottavat paljon enemmän jätettä kuin muut alukset. Matkustaja-aluksilta kiellettiin kaikenlaisen käymäläjätteen päästäminen Itämereen, ellei aluksella ollut luvallista kehittynyttä käsittelylaitosta. Kielto ei koske muita aluksia.

Den senaste skärpningen av reglerna i 5 kapitlet i miljöskyddslagen för sjöfart (2009/1627) har vidtagits av Finland ensidigt, utan förankring i det globala regelverket, eller i Östersjökonventionen. De nya nationella reglerna om totalt förbud av toalettavfall från alla fartyg i det finska territorialvattnet (som gäller både territorialhavet och de s.k. inre vattnen, dvs ända in till fastlandets strandlinje i skärgården) träder i kraft den 1 juli 2025. Kielto koskee kaikentyyppisiä aluksia, joiden bruttovetoisuus on vähintään 400, mutta myös pienempiä aluksia, jotka voivat kuljettaa vähintään 15 henkilöä, ja se sallii hyvin vähän poikkeuksia. Koska käsittelemättömän jätteen tyhjentäminen on jo ollut kiellettyä MARPOL-säännöissä, uuden säännön tärkein merkitys on se, että käsitelty käymäläjäte kuuluu nyt myös kiellon piiriin aluemerellä ja saaristossa.

Samassa sääntömuutoksessa otettiin käyttöön myös joitakin uusia vaatimuksia harmaalle vedelle (kylpemis-, astianpesu- ja pyykinpesuvesi), joka voi sisältää huomattavia määriä erityisesti fosforia, mutta jolle ei ole asetettu kansainvälisiä rajoituksia. Näissä säännöissä kielletään (käsiteltyjen tai käsittelemättömien) harmaiden vesien päästäminen aluevesille aluksista, joiden bruttovetoisuus on vähintään 400, tai pienemmistä aluksista, jotka kuljettavat vähintään 15 henkilöä ja joiden rungon pituus on yli 24 metriä. Säännön täytäntöönpano vaatii kuitenkin lisää valmisteluja, ja se tulee voimaan vasta 1. tammikuuta 2030. Siihen asti harmaiden vesien päästöjä ei ole kielletty Itämerellä tai muualla.

Kieltojen lisäksi sekä EU:ssa että HELCOM-yhteistyössä on pyritty muulla lainsäädännöllä kannustamaan aluksia tyhjentämään vapaaehtoisesti käymälä- ja harmaavesi jätteensä satamissa, muun muassa varmistamalla, että tällaiset tyhjennykset sisällytetään satamamaksuihin. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat kuitenkin, että suhteellisen harvat alukset ovat kuitenkin käyttäneet tätä mahdollisuutta. Suurin osa alusten jätevesistä lasketaan edelleen mereen (lue lisää täältä).

Yhteenvetona voidaan todeta, että sekä kansainvälisesti että kansallisesti on toteutettu useita toimia käymäläjätteen ja harmaiden vesien kieltämiseksi meriliikenteessä, mutta toimenpiteet eivät ole olleet kovin tehokkaita. Harmaiden vesien osalta sääntöjä ei ole vielä tullut voimaan, ja porsaanreikä käsitellyn käymäläjätteen tyhjentämiseksi suljetaan vasta tänä vuonna. Viime vuosina sääntelykehystä on kuitenkin tiukennettu merkittävästi. Itämeren maat ovat myös viime aikoina osoittaneet, etteivät ne ole aina halukkaita odottamaan maailmanlaajuisesti sovittuja sääntöjä, joilla puututaan Itämeren ja Saaristomeren erityisongelmiin. Merioikeuden mukaan yksittäisillä mailla on tietty vapaus asettaa omia vaatimuksiaan muun muassa päästörajoituksille. Itämeren mailta on kestänyt hyvin kauan käyttää tätä mahdollisuutta, mutta nyt sekä Ruotsi että Suomi ovat ymmärtäneet, että Itämeren tila edellyttää useita erilaisia toimenpiteitä alusten päästöjen torjumiseksi, ei vain niitä, joista voidaan sopia maailmanlaajuisesti. Tätä on pidettävä ympäristön kannalta myönteisenä kehityksenä.

Lukuvinkkejä:
• H. Ringbom & A. Chircop (eds.), The International Convention for the Prevention of Pollution from Ships (Marpol): A Commentary, Edward Elgars Publishing Limited, Cheltenham 2025
• ’Why are we so timid on ship-source pollution?’ Baltic Rim Economies 1/2021 (https://sites.utu.fi/bre/why-are-we-so-timid-on-ship-source-pollution/)
• https://helcom.fi/wp-content/uploads/2025/02/Discharges-to-the-sea-from-Baltic-Sea-shipping-in-2023-2024_.pdf

Henrik Ringbom, merioikeuden professori, Åbo Akademi

Millaiset ovat tulevan ympäristötutkijan työllistymismahdollisuudet, esimerkiksi Itämerta koskevassa tutkimuksessa?

Ympäristötutkimus on hyvin laaja käsite, joka kattaa monia erilaisia näkökulmia ja työalueita. Ympäristötutkimus on hyvin laaja käsite, joka kattaa monia erilaisia näkökulmia ja työalueita. Ympäristötutkijana (tohtorikoulutettavana) työskentelet projekteissa yliopistossa, ja tohtorintutkinnon jälkeen sinulla on hyvät mahdollisuudet jatkaa työskentelyä ympäristöhallinnon sektorilla, ministeriöissä, yrityksissä, säätiöissä, järjestöissä – tai miksei myös yksityisenä konsulttina. Kaikki nämä toimijat työskentelevät tavalla tai toisella Itämeren parissa. Myös yritykset tarvitsevat ympäristöalan osaamista. Yhteenvetona voidaan sanoa, että ala on laaja ja monipuolinen – ja Itämeri tarvitsee kaiken mahdollisen avun.

Verkkosivulta Toissa.fi https://toissa.fi/sijoittuminen-tyoelamaan/show/ympaeristoebiologia löydät lisätietoa siitä, millainen työllisyystilanne alalla on.

Christoffer Boström, apulaisprofessori, ympäristö- ja meribiologia, Åbo Akademi

Voisiko meri kuivua esimerkiksi Korppoon edustalla ja kaikki muuttua kuivaksi maaksi?

Lähes 10 000 vuotta sitten, kun jääpeite suli kokonaan pois Fennoskandiasta, se jätti jälkeensä noin puolen kilometrin syvyisen kuopan tai kumpareen, jossa jääpeite oli paksuimmillaan. Se, mitä nykyään kutsumme maankohoamiseksi, on kuoren niin sanottua isostaattista palautumista. ”Kumpare tasoittuu hitaasti, kun maankuori kohoaa ja saavuttaa lopulta tasapainotilan.
Jos maankohoaminen viimeisen jääkauden jälkeen olisi ainoa tekijä järjestelmässä, vastaus kysymykseen olisi kyllä. Siihen menisi silti useita tuhansia vuosia, ja kallioperän syvimmät rikkonaisuusvyöhykkeet tuskin ”nousisivat” merestä, ennen kuin maa lakkaisi kohoamasta. Myös maankohoamisen nopeus itsessään hidastuu ajan myötä, joten on luultavasti enemmän tai vähemmän mahdotonta arvioida, kuinka kauan Saaristomeren ”kuivuminen” kestäisi, jos maankohoaminen on ainoa ohjaava tekijä.

Itämeri ei ole erillinen järvi, joten maankohoaminen ei ole ainoa tekijä järjestelmässä, vaan myös maailmanlaajuiset merenpinnan muutokset on otettava huomioon. Merenpinnan korkeuteen vaikuttavat monet eri tekijät, kuten veden keskilämpötila, merenpohjan leviämisvyöhykkeillä tapahtuva vulkaaninen toiminta, maanosien jakautuminen sekä jääpeitteiden maailmanlaajuinen määrä ja sulamisnopeus. Monet näistä tekijöistä toimivat niin pitkillä geologisilla aikajänteillä, ettei niitä tarvitse miettiä liikaa, mutta jotkut niistä ovat ilmastoriippuvaisia, ja tässä yhteydessä on kyse nykyisestä ilmastonmuutoksesta.

Maankohoaminen Saaristomerellä on tällä hetkellä 5,5 mm vuodessa maapallon painopisteen perusteella. Merenpinta nousee noin 1,5 mm vuodessa, joten maankohoaminen on 4 mm vuodessa nykyiseen merenpintaan verrattuna. Merenpinnan nousu johtuu tällä hetkellä pääasiassa ilmastonmuutoksesta. Nousuvauhti kiihtyy niin nopeasti, että se on lopulta nopeampi kuin maankohoaminen. Mallien mukaan merenpinnan nousu Suomen etelärannikolla ylittää maankohoamisen joskus tämän vuosisadan jälkipuoliskolla.
On siis epätodennäköistä, että meri ”kuivuu” Korppossa lähitulevaisuudessa. Etelä-Suomen rannikolla, jossa ihmiset ovat eläneet maankohoamisen kanssa niin kauan kuin saaristossa on asuttu, on alettava valmistautua uuteen skenaarioon. Maankohoaminen jatkuu, mutta merenpinnan nousu tulee sen rinnalle ja pyyhältää ohi.

Fredrik Strandman, yliopisto-opettaja, geologia ja mineralogia, Åbo Akademi

Mistä tulee meri, levät ja kalat?

Maapallo syntyi nykytiedon mukaan noin 4,6 miljardia vuotta sitten aurinkoa kiertävästä tähtipölystä. Maapallo oli alun perin hyvin kuuma, eikä vesi voinut olla nesteenä. Kun Maapallo lopulta jäähtyi, vesihöyry tiivistyi ja alkoi sataa.

Sade kerääntyi Maan pinnan alaville kohdille ja muodosti altaita, jotka kasvoivat vähitellen valtameriksi. Ensimmäiset valtameret muodostuivat 200 miljoonaa vuotta sitten, kun Laurasian ja Gondwanan mantereet alkoivat erkaantua. Nykyään Valtameret kattavat noin 70 % Maapallon pinnasta. Meille läheisen Itämeren allas on kehittynyt jo 500-600 miljoonaa vuotta sitten, mutta viimeisen jääkauden mannerjää muotoili sen nykyiseen muotoonsa.

Elämän synty maapallolle on yhäkin tieteen suurimpia arvoituksia. Nykyään arvioidaan että elämä sai alkunsa maapallolla noin 3.5-4.5 miljardia vuotta sitten. Todennäköisesti elämän synty tapahtui tuliperäisen lämpimän maaston koloissa. Eliöt olivat pitkään yksinkertaisia, sillä ensimmäiset monisoluiset eliöt, kuten levät ja kalat, alkoivat kehittyivät vasta noin 700 miljoonaa vuotta sitten.

Jari Hänninen, asemanjohtaja, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö

Miksi meri on ollut historiallisesti tärkeä kaupan ja valloitusten kannalta?

Meri on ollut kautta historian kaikkein tärkein viestintä- ja kulkuyhteys. Maanpäälliset yhteydet olivat yleensä paljon heikommin kehittyneitä aina teollistumisen aikakauteen saakka. Tästä syystä vesireitit yhdistivät valtakuntia ja loivat kauppareittejä. Esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan valtakunnat olivat voimakkaasti merellisesti suuntautuneita, mikä näkyi muun muassa siinä, että nykyisen Etelä-Ruotsin alueet kuuluivat Tanskan kruunulle.
Kauppa ja sitä kautta taloudelliset arvot syntyivät hallitsemalla vesireittejä, rannikkoja ja kaupunkeja. Itämeren alueella eri vallat kilpailivat keskenään herruudesta. Hansaliitto oli keskiajalla merkittävä valtiollinen ja taloudellinen voimatekijä. 1500-luvulta lähtien Ruotsin ja Tanskan valtakunnat hallitsivat aluetta. 1700-luvulta alkaen Venäjä nousi suurvallaksi, erityisesti Ruotsin kustannuksella. Merikaupungin Pietarin perustaminen vuonna 1703 entiselle ruotsalaiselle alueelle merkitsi Venäjän tunkeutumista Itämerelle. Ehkä juuri tämä vuosi on Itämeren historian tärkein.

Martin Hårdstedt, historian professori, Uumajan yliopisto

Sinilevä / syanobakteerit

Mitkä ovat suurimmat syyt sinilevän yleisyyteen? Paljonko sitä oli 60-luvulla verrattuna 2020-lukuun?

Lisääntyvätkö ne entisestään?

Mitkä ovat suurimmat syyt sinilevän yleisyyteen?

Rehevöityminen, jonka me ihmiset olemme aiheuttaneet – eli ravinteiden, erityisesti fosforin, liiallinen määrä – on suurin syy siihen, että sinilevää esiintyy nykyään niin runsaasti.

Sinilevät eivät oikeastaan ole leviä, vaan ne kuuluvat erityiseen bakteeriryhmään, joka kykenee fotosyntetisoimaan. Lisäksi syanobakteereilla on ainutlaatuinen ominaisuus: toisin kuin levät, ne voivat ottaa typpeä kaasumaisessa muodossa ilmasta. Typpi on fosforin ohella yksi kahdesta tärkeimmästä ravinteesta. Levät sen sijaan voivat käyttää typpeä vain silloin, kun sitä on liuenneena vedessä. Tämä tarkoittaa, että niin kauan kuin vedessä on fosforia, sinilevääkin esiintyy.

Sinilevät yhdistetään myös niin sanottuihin kuolleisiin pohjiin – alueisiin, joilta happi on loppunut. Happi kuluu nopeasti, kun suuret määrät sinilevää kuolee ja vajoaa pohjaan. Siellä niiden hajoaminen (vertaa siihen mitä kompostissa tapahtuu) kuluttaa loputkin hapesta. Kun happea ei enää ole, pohjasedimenttiin sitoutunut fosfori alkaa liueta veteen, ja meri alkaa ikään kuin ruokkia itseään fosforilla. Tätä ilmiötä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi. Fosforia voivat sen jälkeen hyödyntää uudelleen sinilevät, ja syntyy noidankehä, joka johtaa entistä runsaampiin leväkukintoihin.

Sinilevät ovat lisäksi lämpöä rakastavia. Koska Itämeri on yksi nopeimmin lämpenevistä merialueista maailmassa, voidaan todeta, että myös ilmastonmuutos suosii sinilevien runsastumista.

Paljonko sitä oli 60-luvulla verrattuna 2020-lukuun?

Sinilevien määrä oli yleisesti ottaen huomattavasti pienempi 1960-luvulla kuin nykyään. On kuitenkin hyvä muistaa, että leväkukintoja on esiintynyt niin kauan kuin Itämeri on ollut murtovesialue, eli noin 8000 vuotta. Ilmiö ei siis ole uusi. 1960-luvun lopulla tutkijat alkoivat varoittaa rehevöitymisen riskeistä. Jo tuolloin havaittiin merkkejä rehevöitymisestä eri puolilla Itämerta – yksi näistä merkeistä oli sinilevien runsastuminen.

Lisääntyvätkö ne entisestään?
Tähän kysymykseen ei ole aivan yksiselitteistä vastausta. Viimeaikaisten selvitysten mukaan vastaus on sekä kyllä että ei. Joillakin alueilla, kuten Selkämerellä ja Merenkurkussa, sinilevien määrä on kasvanut viimeisten 20 vuoden aikana, kun taas Suomenlahdella ei ole havaittu merkittävää kokonaiskasvua.

Paikallisia eroja kuitenkin on, ja erityisesti joillakin suojaisemmilla alueilla on havaittu selvä sinilevien lisääntyminen, etenkin viimeisten 5–6 vuoden aikana. Kasvu on lisäksi siirtynyt syksymmälle, ja hyvin korkeita pitoisuuksia on havaittu syyskuussa ja ajoittain jopa lokakuussa. Tämä tarkoittaa, että sinileviä esiintyy nykyään huomattavasti pidemmän ajan vuodesta kuin aiemmin.
Mikä tähän kehitykseen on vaikuttanut, ei ole vielä täysin selvää, mutta todennäköisesti rehevöityminen ja ilmastonmuutos yhdessä ovat tärkeimmät syyt.

Tony Cederberg, amanuenssi, ympäristö- ja meribiologia, Åbo Akademi

Ovatko sinilevät myrkyllisiä ja miksi niitä on olemassa?

Sinilevät ovat luonnollinen osa Itämerta, ja ne voivat olla tärkeitä ravintona muille pienille merieläimille. Niitä on aina ollut täällä ja ne ovat osa meriekosysteemiä, mutta ne ovat yleistyneet ihmisen toiminnan aiheuttaman saastumisen vuoksi. Jotkin sinilevät ovat myrkyllisiä, mutta eivät kaikki.